29. toukokuuta 2013

There's mess in my head

Immeiset sanoo,
et oon hoikka/laiha.
Ne sanoo,
ettei mun tarvii olla mitään muuta,
ko oma itteni,
No sitähän mä oonki?
Ja siis näänhän mä,
et oon hoikka,
mut silti tunnen itteni liian isoksi.
Tuntuu siltä,
ku pursuisin ulos mun nahasta.
Kai joku ymmärtää milt must tuntuu?

Immeiset kertoo,
et kui nätti oon ilman miekkii ja et mun hiusset on kivat,
ku niit ei oo laitettu nii hirveesti,
ku normaalisti laitan niit.
Mut sit ne kuitenki sanoo,
et pitää olla oma ittens.
Minä olen tuo meikkaava ja hiuksia laittava tyttö.
Onhan se toki totta,
et aina en jaksa laittaa itteeni nii hirveesti,
mut silti.
Oon mitä oon ja ihan sama mitä jotkut ajattelee.
On vaikea miellyyttää kaikkia yhtäaikaa...


22. toukokuuta 2013

Viestin otsikko

Periaatteessa on muuten aika ärsyttävää,
ku ei voi sanoo omalle ajatus maailmalleen et,
"Turpa kii. En haluu enää kuunnella sua!"
Mut eihän se onnistu.
Täytyy olla kuollu,
jotta pääsis pois ajatuksist.

Oon taas nähny painajaisii.
Nään niit sillon,
ku stressaan jotain.
En oo sinäänsä varma,
et mitä stressaan...
TET:ttiä?
Hyvin mahdollista.







15. toukokuuta 2013

Someday I'll be butterfly.

Oon tänää ollu hirmu väsyny, mut seki on mun oma vikani. Mitäs luen niin pitkään. Toisaalta... Mul täl hetkel oleva luettava on aika koukuttava, mut silti. Ja sekin, että en syö riittävästi. Hörpin lähinnä teetä ja pyörittelen ruokaa lautasella niin kauan, että se jäähtyy siihen inhottavaksi möykyksi, jota ei voi enää syödä. Kuten vaikka aamul. Lasi vettä ja pari särkylääkettä. Eikö enempää? mun vatta huutaa, mut mä vaan mulkasen sitä vihasesti ja käsken sen pitää turpansa kii. Ei, ei enempää. ajattelen mielessä ja läksin ootteleen linja-autoo. Kuuntel musiikkii aina aika kovalla, enkä koskaa kuule, ku joku yrittää puhuu mulle. Tosin en sinäänsä jaksakkaan alkaa puhumaa aamul. Ei väsyneen saa keskityttyä toisen juttuihin nii hyvin, ku jos ois nukkunu yöllä kunnol. Koulus ois ollu liksa tunnil Cooperin-testi, mut jätän sen väliin tänä vuonna, ku mun polvet ei kestä pitkäaikasta rasitusta. Ei aina edes sitä paria sataa metriä linja-auto pysäkille. Joten pelasin pesäpalloa. Se on tääl hirveen yliarvostettua, mut onhan se sinäänsä ihan siedettävä laji, jos pääsee kentälle. Tänää tääl paisto aurinko, mut tuuli aika kylmästi. Koulus en vaivautunut syömään, kävin hakeen kyl ruokaa, mut seki jäi jotenki siihe lautaselle kölliin. Vesi kyl meni alas. Kyl se siit. Mä aion laihtua. Aion tulla perhoseksi, joka voi oikeesti lentää omilla siivillään. Jonka siipiin tuuli tarttuu. Kävin ottaan tänää valokuvia. Laitan niit tänne varmaanki jossain vaihees.