14. syyskuuta 2013

It's time to play in the garden of shadows

Taisin hukata taas itteni. En vaan oikeesti tiiä, et mitä nyt tekisinkään. Mun oikeesti pitäis lukee hissan ja mantsan kokeisiin, mut mulla ei vaan oo jaksamista siihen... En oikeen jaksais tehdä mitään. Mua järkyttää se, et kuinka mun paino nousee ja nousee... Haluun, et se laskee. Inhotan itteeni. Oon yököttävä...

Haluisin, et nyt satais kaatamalla. Voisin mennä seisoon sateeseen ja itkeä ilman, että kukaan oikeasti huomaa, että itken. Mä en ees muista millon viimeks itkin. Yritän pitää mun tunteet sisällä. Se on vaikeeta, meinasin alkaa itkemään koulussa perjantaina hissan tunnilla... Se olis ollu noloa ja kaikki ois kyselly, et oonko kunnossa ja et onko jotain sattunu. En ees tiiä, et mitä oisin vastannu... "Ei, en oo kunnossa. Mullon kokoaja huono olla ja haluasin vaan kuolla pois." Niin... Enhän mä ois voinu noin vastata.

Oon rikki. Oon ite rikkonu itteni. Enkä osaa enää korjata itteeni. Haluan viiltää mun ihoa. Tiedän, etten saisi. Se vaan on mun pako keino tuskasta mun sisällä... 


2 kommenttia:

  1. älä sorru viiltelemään, mä rukoilen.
    elämä on rankkaa ja maailma paha paikka, mut silti täytyy jaksaa, ei saa antaa periks ja nukkua pois
    oot ehkä kuullu tän ennenkii mut sanon silti, sun täytyy kertoo sun mieltä painavista asioista jollekkin,jos tuntuu ettet pysty nii harjottele yksinäs hiljaa ääneen puhumista ja sitte kerro jollekkii, ei voi elää jos ei saa avautua kellekkää.
    sanon vielä, että älä sorru viiltelee. rukoilen sua
    hirveesti voimia ja jaksamisia<33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yritän parhaani mukaan olla viiltelemättä, mutta en voi luvata mitään. Jos ymmärrät? Se on totta, että mun pitäis kovastikki yrittää puhua jollekki, se kyl ottaa ajan mittaa mielen päälle, ku ei puhu. Mut tiäkkö, mä oon nyt viikonloppuna puhunu mun asioista yhelle ihan hirmu mukavalle immeiselle ja se kyl kuuntelee ja tukee mua. Kiitos ihan hirveesti kommentista <3

      Poista