18. marraskuuta 2015

Oksetuksen ilosanoma.

Taidan olla tulossa kipeeks tai jtain, kun on kokoajan kylmä, oksettaa, pää on kipiänä ja nenä tukossa. Ugh, hirmuisen tukala olo. Enkä tahdo mennä huomen kouluun, koska ahdistaa ja ihmiset laittaa mut kuitenkin syömään. Mutta hei, en ole tänään syönyt kuin roiskeläpän! Hyvä minä. Ei, ei se hyvä ole. Tiedostan sen itsekin, mutta mullon se sairas ihanne minä. Kyllä, sairas. Anorektinen. Olen 166,4cm pitkä ja tahtoisin painaa 43,6kg, ja tahtoisin, että mun luut näkyisivät paremmin. Tällä hetkellä ei ole mitään hajua paljonko painan. Se ahdistaa, koska näytän omiin silmiini iljettävältä. On toki päiviä, jolloin mullon käsittämättömän hyvä olo itsestäni ja otan aivan liikaa selfieitä ja peilikuvia itsestäni, mutta ne on muistoja. Muistoja hyvistä päivistä, jotka iltaa kohden ovatkin huonoja.
Ahdistaa sekin, kun mun mieleen alkaa taas tulvia muistoja minun hyväksikäytöstäni. Se saa mut voimaan henkisesti pahoin ja syytän edelleenkin koko tapahtumasta vain itseäni. Olin niin naiivi. Haluaisin vaan pystyä unohtamaan sen koko asian ja jatkamaan elämää ilman, että muistaisin siitä mitään. Mullon niin hirmuisen rikkinäinen olo. Monena aamuna herään ja aattelen "Ei helvetti, tässä minä olen. Vieläkin." Se tekee pahaa. Mua oksettaa. Haluan pois.



1 kommentti: